Koulutus

Kuva: Maija Rýd
Kuva: Maija Rýd

Olen toiminut kouluttajana v. 2018 asti eri yhdistyksissä. Omaa vahvinta osaamista on rally-tokon lajikoulutus sekä harrastuskoiran pohjataidot. Olen kouluttanut rally-tokoa 2019 vuodesta asti aktiivisesti läpi vuosien. Olen valmistunut 2022 kesällä rally-tokon koulutusohjaajaksi ja rally-tokon koetoimitsijaksi 03/2023. Rally-tokon lisäksi olen yhdistystasolla kouluttanut pentu-, arkitottis-, toko- ja agilitykursseja.

Kouluttamisen rinnalla olen itse edennyt kisaamaan rally-tokon korkeimmassa MES-luokassa shelttini Atlaksen kanssa sekä kaksi muuta koiraani kisaa/valmistautuu kisaamaan alemmissa luokissa.

Saara kouluttajana?

Kouluttajana pyrin kokoajan itseni kehittämiseen hakeutumalla uusiin koulutuksiin oli ne sitten luentoja, seminaareja, MM-tason lajikouluttajien koulutuspäiviä tai paikallisen kerhon kouluttajan kurssi. Koen, että pystyn jokaiselta kouluttajalta oppimaan itse jotain sekä koirilleni että itselleni kouluttajana. Minulla on eri luennoilta sekä tapahtumista muistiinpanot Bullet Journalissa jo vuodelta 2017 asti joka on vain yksi esimerkki siitä, että muiden sekä itseni kouluttaminen on minulle intohimo.

Kouluttajana koen antavani aina itsestäni 110% koulutustilanteessa. Suunnittelen kurssit hyvin sekä tarkasti unohtamatta pientä pilkettä silmäkulmassa uusin ideoin! 

Kouluttajana olen rempseä, innovatiivinen aina uusin ideoin sekä haastein, kannustava sekä kekseliäs ja osaan myös suoraan kertoa havaitsemani ongelmat sekä antaa näihin selkeät vinkit. Käytän kouluttaessa positiivisen vahvistamisen keinoja. Tuttuja koulutuskeinoja ovat myös LAT / vastaehdollistaminen, starttinappula, taukokäyttäytyminen.

Alkavat kurssit / koulutukset näet etusivulta sekä Hännällä Väliä somesta.